'Mitä kuuluu?'

Tämä harhaanjohtavan yksinkertainen kysymys voi osoittautua raskaammaksi kuin kysyjä tarkoitti. Henkilökohtaisesti huomaan, että sana 'hyvä' lentää suustani vaistomaisesti, melkein ennen kuin kysymys edes kirjautuu päähäni. Tämä vastaus on minulle tuttu. Se on yleensä sitä, mitä kysyjä odottaa kuulevansa, ja se sopii yhteiskunnalliseen normiin teeskennellä kaiken olevan 'okei', jolloin keskustelu voi jatkua kohteliaasti.

Jopa päivinä, jolloin suustani tuleva sana 'hyvä' on räikeä valhe, harvoin mieleeni tulee ajatus vastata tähän kysymykseen rehellisesti. Valehtelen mieluummin kuin joutuisin keskusteluun henkisen hyvinvointini todellisesta tilasta.

Entä jos pelkään vastata tähän kysymykseen totuudenmukaisesti? Miksi meidän tulee yhteiskunnana ylläpitää mainetta, että olemme aina 'okei'? Mitä tapahtuisi, jos vastaisin 'Olen ollut parempi?' Tai 'Tänään/tämä viikko/elämä yleensä on ollut rankkaa?' Tai 'ei liian kuuma tällä hetkellä?'

Kuvittele mahdollisuus, mihin tämä keskustelu voisi johtaa.

Useimmille ajatus tällaisesta keskustelusta ravistelee meitä ytimeen. Haavoittuvuus myöntäessään, ettemme ole kunnossa, korostaa vain sitä, kuinka mielenterveydestä puhumisen häpeä on juurtunut yhteiskuntamme juuriin ja pohjautunut arkipäivän perusvuorovaikutuksiimme.

Tietoisesti tai emme, kun vastaamme tähän kysymykseen, osallistumme joko mielenterveyttä ympäröivän leimautumisen vahvistamiseen tai työskentelemme aktiivisesti sen torjumiseksi. Se riippuu vain tavasta, jolla vastaamme.

The National Alliance on Mental Healthin mukaan vuonna 2017 opiskella havaitsi, että lähes joka viides aikuinen Yhdysvalloissa kärsii mielisairaudesta. Tämä tilasto on saavuttanut suosiota nykypäivän mielenterveystietoisuuden selkärankana, mutta on vaikea ymmärtää tämän luvun vaikutusta ennen kuin kuvittelemme sen jokapäiväisessä elämässämme.

Joka viides henkilö – se voi olla joku lähisukulaisistasi, noin 20 henkilöä 100 hengen luokkaluennosta, kourallinen ihmisiä päivittäisessä bussimatkassasi tai ainakin yksi henkilö jonossa suosikkikahvilassasi aamuinen kiire.

Kun tätä tilastoa sovelletaan konkreettisiin elämiin, joita se edustaa, voi olla järkyttävää nähdä, kuinka monet ihmiset kamppailevat mielenterveysongelmien kanssa. Miksi sitten on syntynyt stigma ongelmaan, josta lähes 20 prosenttia Yhdysvaltain väestöstä kärsii?

Jos vastaisimme kysymykseen 'miten voit?' Totta puhuen, on todennäköistä, että joutuisimme syvempään ja tunteita herättävämpään keskusteluun. Kun käymme näitä keskusteluja useammin, voimme ottaa askeleita torjuaksemme stigmaa, joka liittyy kysymyksiin, joiden kanssa niin monet meistä kamppailevat hiljaa.

Olemalla rehellisempi nykyisestä henkisestä tilastamme arjen tasolla, voimme avata ovet rennompiin, todellisiin keskusteluihin mielenterveydestä. Haavoittuvuuden hyväksyminen sen myöntämisessä, ettemme ole aina 'okei', on voima, jota tarvitsemme tämän leimautumisen murtamiseksi.

Voimme alkaa muuttaa mielenterveysongelmiin ja 'ei olemiseen' liittyvää negatiivista konnotaatiota yhdellä pienellä asialla, joka tulee meille säännöllisesti joka päivä: vastaa rehellisesti, kun joku kysyy, kuinka voit.

En ehdota, että aloitamme purkamalla henkilökohtaiset ongelmamme 19-vuotiaalle, joka pussittaa päivittäistavaramme Trader Joessa – on varmasti tilanteita, joissa 'hyvä' on ainoa oikea vastaus. Mutta on tärkeää ymmärtää, milloin käytämme sanaa 'hyvä' keinona hämärtää mahdollisuutta olla yhteydessä johonkin, ja vielä tärkeämpää on tunnistaa, kun käytämme tätä sanaa peittelemään vilpittömästi tunteidemme.

Mielenterveysaiheisten keskustelujen kautta me yhteiskuntana voimme yhtenäistyä ja aidosti panostaa ympärillämme olevien hyvinvointiin, koska koskaan ei tiedä kuka on yksi viidestä.