Henkilö, joka piti tämän puheen klo American Foundation for Suicide Prevention Out of the Darkness Walk tänä syksynä on pyytänyt, että kävelyn sijainti ja hänen nimensä salataan, jotta se ei aiheuta henkistä haittaa muille perheenjäsenille, jotka ovat eri vaiheissa toipumis- ja paranemisprosessissa.

Hei kaikille ja kiitos kun tulitte tänään ja osallistuitte Out of the Darkness -kävelyyn.

Minun on myönnettävä, että minun on vaikea seistä täällä teidän kaikkien edessä. Ei siksi, että häpeän tai nolostun tai en ole tarpeeksi vahva, vaan siksi, että olen yksityinen henkilö. Se on vain minun luonteeni. Olen kuuntelija. Olen tekijä. Autan sinua mieluummin ongelmissasi kuin puhun sinulle omistani. Kerään mieluummin varoja kulissien takana kuin seison täällä kaikkien edessä. Ja olen myös itkejä, joten olen varma, että teen sen myös tänään! Itken, kun laulaja valitaan The Voicessa, joten luulen itkevän tänään!

Haluaisin aloittaa tänään lainauksella tohtori Maya Angeloulta, jolla on minulle suuri merkitys. 'Ei ole suurempaa tuskaa kuin kertomattoman tarinan kantaminen sisälläsi.'

Joten tänään jaan tarinani. Olen täällä kunnioittaakseni rakkaitani, jotka olen menettänyt itsemurhan takia. En peräänny kokemukseni kiistattomasta tuskasta, koska tiedän, että niin monet teistä ovat tunteneet saman tuskan.

Vuonna 1995 lankoni hävisi taistelunsa masennuksen kanssa ja kuoli itsemurhaan. Hän oli vain 34-vuotias. Hän oli mieheni pikkuveli. Tapasimme ensimmäisen kerran, kun mieheni ja minä aloimme seurustella lukiossa. Tämä pieni kaveri, josta tulisi tuleva lankoni, oli tuolloin vasta 11-vuotias.

Kun hän kuoli, hän jätti jälkeensä niin monta ihmistä, jotka rakastivat häntä syvästi, mikä tärkeintä, neljä lasta, jotka kutsuivat häntä isäksi. Nuorin, oli vain 6 vuotias kuolemansa aikaan.

Hänen kuolemansa aloitti perheemme liikeradalla, joka vaikuttaa meihin edelleen. Hänen nuorimmasta lapsestaan ​​tuli tärkeä osa lähisukuamme. Vaikka asuimme eri osavaltioissa, vietimme kesät ja lomat yhdessä. Tyttäreni rakasti häntä kuin siskoa. Hän rakasti miestäni, vaikka se oli hänelle joskus vaikeaa, koska hän näytti ja kuulosti niin paljon hänen isältään. Ja se oli usein meillekin vaikeaa, koska hän näytti ja kuulosti niin paljon isältään.

Vuonna 2012 veljentytär hävisi myös taistelunsa masennuksen kanssa ja kuoli itsemurhaan. Hän oli vain 23-vuotias. Hän jätti jälkeensä samat perheenjäsenet, jotka olivat surineet hänen isänsä kuolemaa 17 vuotta aiemmin.

Vuonna 1995, kun perheeni meni heidän kirkkoonsa hakemaan lohdutusta ja tukea, heille kerrottiin, että kirkko oli pahoillaan heidän menetyksestään, mutta heidän on hyväksyttävä, että heidän poikansa ei menisi taivaaseen kuolemansa vuoksi.

Kun vuonna 2012 etsimme hautaustoimistoa vastaanottamaan veljentyttäreni ruumiin, meidät käännettiin pois ennen kuin löysimme yhden, joka ottaisi hänet vastaan ​​ja piti hänen muistotilaisuutensa. Miksi? Koska hän oli itsemurha. He eivät halunneet itsemurhan 'leimaa' liitettäväksi laitoksiinsa.

Vuonna 2014, kun Robin Williams kuoli itsemurhaan, yhteisömme oli todistaja monille otsikoille, joissa ihmiset pitivät häntä 'itsekkäänä' ja 'heikkona'.

Puhun tästä, koska minusta on järkyttävää, että vaikka niin paljon on muuttunut 19 vuoden aikana tämän henkilökohtaisen matkan aloittamisesta, niin paljon on vielä tehtävää.

Mitä olen oppinut 19 vuoden aikana? Sain tietää, että perheeni jäsenet olivat sairaita. Heillä oli aivosairaus, jota kutsutaan kliiniseksi masennukseksi.

Ja minun mielipiteeni on, että he molemmat kuolivat hoitamattomaan aivosairauteen, samoin kuin jos he kuolivat minkä tahansa muun tärkeän elimen hoitamattomaan sairauteen.

Olen täällä tänään tukemassa American Foundation for Suicide Prevention -säätiötä, kun keräämme varoja tutkimukseen, koulutukseen ja ennaltaehkäisyaloitteisiin, joilla pyritään vähentämään itsemurhien aiheuttamia ihmishenkien menetyksiä.

Vuonna 1995, kun lankoni kuoli, AFSP oli lapsenkengissään. Ennen AFSP:tä ei ollut kansallista voittoa tavoittelematonta organisaatiota, joka olisi pyrkinyt ymmärtämään ja ehkäisemään itsemurhia tutkimuksen, koulutuksen ja vaikuttamisen avulla.

AFSP:n tehtävän merkitys ei ole koskaan ollut suurempi, eikä työmme ole koskaan ollut kiireellisempi.

Ja lopuksi, vaikka olen kuuntelija, tekijä ja kulissien takana oleva avustaja – olen ennen kaikkea perhe selviytyjä, joka on sitoutunut tukemaan AFSP:n tavoitetta itsemurhien ehkäisystä. Perheeni jäsenten itsemurhakuolemat ovat osa elämäntarinaani. Eikä elämäntarinani jää kertomatta.